Herra Kisun tarina
Herra Kisu on kodinvaihtaja, joka on repaleisen alun jälkeen löytänyt oman rakastavan perheen ja koirakaverin.
Herra Kisu syntyi 2017 Varsinais-Suomalaisessa maatalossa. Koska sisaruksia oli paljon, Kisu lähti maailmalle ja löysi ensimmäisen kodin kaupungista, vanhan rouvan lemmikkinä. Valitettavasti rouva joutui luopumaan Kisusta, ja nuorelle kollipojalle tuli eteen uuden kodin etsintä. Turun eläinsuojeluyhdistyksen kautta Kisu löysi uuden kodin yksinäisen vanhan miehen kaverina. Kisun isäntä kuitenkin menehtyi koronaan keväällä 2021 ja kisu jäi toistamiseen kodittomaksi.
Tässä kohtaa verkkokauppiaamme Maarit astui Kisun elämään ja tarjosi väliaikaista majapaikkaa Kisulle.
Pari päivää Kisu piilotteli alakerran saunassa, koska Hertta-koiran läsnäolo vähän jännitti. Kohta Hertta ja Kisu kuitenkin ystävystyivät ja Kisu valloitti rennolla lempeydellään kaikki.
Näin Kisu sai uuden kodin Maaritin perheen luota, eikä hänestä enää haluttu luopua.
Kisu on erittäin sopeutuvainen, lempeä ja maailman kiltein jättikokoinen kissa. Hän on Hertta-koiran paras kaveri ja yhdessä he harrastavat mökkeilyä, luonnossa liikkumista ja purjehdusta.
Tämä on Herra Kisun loppuelämän perhe.
Kisu & Hertta
Herra Kisun perheeseen (henkilökuntaan) kuuluu myös silkkiterrieri Hertta.
Oma koira antaa viihdykettä ja hauskuutta arkipäivään, silloin kun itseä huvittaa leikkiä. Kömpelölle koiralle voi esimerkiksi näyttää miten kunnon pomppu lähtee.
Herra Kisu purjehtii
"Purjeveneessä voin kyllä olla viikon tai kaksi matkustajana, kunhan henkilökunta hoitaa purjeiden säädöt ja muut hommat. Olen keskittynyt lähinnä satamissa tarkkailemaan naapuriveneitä."
Herra Kisu mökkeilee
"Mökkeilyssä parasta on vapaus! Saan juosta kallioilla ja metsässä vapaasti ja vaania myyriä. Hiukan kyllä harmittaa, että yöksi joudun aina sisälle nukkumaan omaan sänkyyn, äidin viereen."